Menneen ajan viehätys

 

Pitkiä mekkoja, kiharapäitä, hevoskärryjä, puisia suksia, liian isoja pukuja ja housunlahkeita jotka jättävät omat pillifarkkuni vierelleen kalpenemaan. Oi menneen ajan hehkua, ja vanhojen albumien kultaisuutta!

Vanhat albumit ovat silmissäni oikea kultakaivos. Joten löydettyäni mummolleni kuuluneen piirongin kätköistä pinon vanhoja kuvia, olen viettänyt muutamia päiviä niihin uppoutuneena, selaillen niin tuttujen kuin tuntemattomien kasvoja. Eteen on sattunut kaikkea vanhempien lapsuuskuvista, kylällä kiertäneen valokuvaajan ottamiin portretteihin. 

Mutta mikä vanhassa sitten viehättää? Kuvien tunnelma, värit, pukeutuminen - tuulahdus mennyttä aikaa johon albumi kutsuu sukeltamaan suoraan sisään. Kuvien kautta saa ainakin jonkinlaisen kosketuksen siihen arkipäivään ja elämään joka on ollut. Ehkä juuri menneen elämän saavuttamattomuus on se mikä kiehtoo. Mitä ihmiset ovat ajatelleet, miltä heistä on tuntunut, ovatko he nauraneet samoille asioille kuin minä? 

Haluaisin niin mielelläni olla osa niitä hetkiä. Istua heinäkuorman kyydissä, keittää kahveja pannussa, väännellä kulmassa seisovaa putkiradiota, aistia sitä tunnelmaa. Vaikka kuvat suurimmaksi osaksi ovat nostalgisia makupaloja menneestä, huomaan luovani jonkinlaista kiiltokuvatodellisuutta niiden ympärille. Elämäntilanteet ovat olleet niin erilaisia, mutta eiväthän ne kaikki ole olleet niitä kuviin ikuistettuja tähtihetkiä. 

 Arkistojen kultaa.

Arkistojen kultaa.

On kuitenkin käsittämättöman hienoa tajuta että joku on seisonut tämän saman tuvan keittiössä sata vuotta sitten, keittämässä ehkä samanlaista lohikeittoa mitä itse olen juuri syönyt. Vain pieni osa minua oikeasti käsittää sen. Ihminen on aika pieni jos sitä katselee tältä kulmalta, vanhojen albumipinojen keskeltä. Minä olen vain yksi niistä ihmisistä jotka ovat istuneet tässä, ja en varmasti viimeinenkään.

Niin käsittämättömän hienoa.

 Samassa paikassa mummoni kanssa.

Samassa paikassa mummoni kanssa.

Long dresses, curly hair, horse drawn wagons, wooden skis, oversized suits and pant legs that leave my own skinny jeans in their shade. Oh the glow of the past, and the gold found in old albums!

In my eyes old albums are goldmines. So after finding a pile of old photos in a drawer that belonged to my grandmother, I have spent a few days immersed in them, flipping through both familiar and unfamiliar faces. Stumbling upon everything from my parents' childhood photos to portraits taken by a village travelling photographer. 

But why are the old times so interesting? The atmosphere, colours, clothing - a breeze from the past that the album invites to dive into. Through the photos I can get at least a touch of the everyday life that has been. Maybe it is the unreachability of the past that interests me. What have people thought, how have they felt, have they laughed to the same things as me? 

I would love to be a part of those moments. Sit in the carriage full of hay, boil coffee in a kettle, turn the button of the big transistor radio in the corner, feel that atmosphere. Even though the photos mostly are nostalgic pieces of the past, I easily create some kind of glossy facade around them. The life situations have been so different, but not all are like the starmoments captured in photos. 

However, it is incredibly amazing to realise that someone has been standing in this same kitchen a hundred years ago, maybe cooking a similar salmon soup as I just ate. Only a small part of me really understands this. Humans are quite small if you view them from this perspective, from the midst of a pile of old albums. I am just one of all the people who have sat here, and probably not the last one either. 

So incredibly amazing.